Asiakastarina: säärihaavan hoito Bemerillä - Hankala säärihaava

Säärihaavan hoito Bemerillä alkoi siitä, että asiakas, jolle olin kertonut jo aiemmin hyvinvointimessuilla Bemeristä, otti yhteyttä tämän kyseisen säärihaavan tiimoilta.

Nilkassa oleva haava pysyi sitkeästi auki ja yleensä aiemmilla kerroilla se oli pahentunut niin, että reikä ulottui jopa luuhun asti.

Nyt hän pelkäsi jälleen pahinta ja onneksi otti yhteyttä suhteellisen hyvissä ajoin.

 

Säärihaavan hoidot alkaa

Asiakas soitti minulle ja tiedusteli, että auttoiko se Bemer haavoihin?

Vastasin kyllä, yleensä auttaa ja kokeilla kannattaa ainakin.

Varasimme ajan ja hän saapui vastaanotolle.

Aloitimme 8min koko kehon perushoidolla ja 2min punavalohoidolla B.Light Restore valoyksiköllä.

Koko kehon hoito stimuloi mikroverenkierron paremmaksi päästä varpaisiin ja punavalo lisää kollageenin tuotantoa ja poistaa tulehdusta hoidettavasta kohdasta.

Hän tuli uudelleen kahden päivän päästä ja muutos oli heti silmin nähtävä. Kuvat kertoivat kiistatta hoidon tehosta vielä enemmän.

Otan aina ennen ensimmäistäkään hoitoa kuvan haavasta ja joka kerta aina uuden kuvan. Näitä kuvia kun vertaa niin muutos on todella selkeä.

Kesäloma katkaisee hoidot

Hoitoja annoin hänelle kolmesti viikossa, mutta oma kesälomani tuli katkaisemaan hoitojatkumon.
Lomani aikana hän oli joutunut antibioottikuurille, koska haava oli ärtynyt ja tulehtunut. Tilanne onneksi jatkui vakaana lääkekuurin jälkeen ja jatkoimme Bemer hoitoja.

Perushoito aina ensin koko keholle ja punavaloa asteittain aikaa lisäten aina 8minuuttiin saakka.

Tässä tapauksessa oli erityisesti hienoa nähdä omin silmin, kuinka haavan pohja nousi ylöspäin.  
Haavalla oli alkuun reilusti syvyyttä, mutta syvyys väheni aina siihen asti kunnes haavan pohja oli ihan ihon pinnassa.

Punavalosta sinipunavaloon

Haavan syvyyden vähentyessä vaihdoin hoitoyksiköksi B.Light Clear valoyksikön eli sinipunavalon.

Sen tunkeutumissyvyys ei ole niin suuri kuin Restore valolla, joten haavan ollessa jo parempi keskityin hoitamaan ihon pintaa.

Haavan hoito punasinivalolla

Lopputulos

Asiakas välttyi siltä, että tällä kertaa haava olisi auennut luuhun asti.

Lisäksi yleensä aiemmin haavan päälle on kasvanut hankala rupi, joka aina repeytyessään on pitkittänyt kokonaisuudessaan lopullista paranemisprosessia.
Nyt sekin vältettii!

Lomien takia aiheutuneista hoitotauoista huolimatta päästiin toivottuun lopputulokseen ja asiakas oli tyytyväinen.

Pohdinta oman laitteen hankinnasta sai kovasti pohjaa tämän kokemuksen myötä ja toivottavasti näin tapahtuukin.
Tällöin ei loma-ajat tai muut sellaiset häiritse hoitoja mitenkään, kun laite on aina käyttövalmiina kotona tai missä ikinä kulkeekaan.

Ota yhteyttä varsinkin, jos sinulla on jokin sitkeä, huonosti parantuva haava.

Tietysti kaikki lievemmätkin haavat yms. hoidetaan.

Vaste on kaikilla tähän asti ollut valtavan hyvä.

Ota rohkeasti yhteyttä ja varaa aika tai kysy lisää aiheesta.

Kiinnostaisiko kuulla lisää Bemer-hoitokokemuksia?

Täältä näet lisää asiakkaideni Bemer-hoitokokemuksia.

Jos arvelet, että Bemer-hoito voisi auttaa sinuakin vaikeasti paranevan haavan kanssa, niin lue lisää ja ota rohkeasti yhteyttä minuun

Asiakkaideni kokemuksia Bemer-hoidosta.
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.

Välttämättömät evästeet

Voidaksemme tallentaa evästeasetukset, välttämättömät evästeet on oltava käytössä.

Jos poistat vättämättömät evästeet käytöstä, emme voi tallentaa asetuksiasi. Tämä tarkoittaa, että joka kerta kun vierailet tällä verkkosivustolla, sinun on otettava evästeet käyttöön tai poistettava ne käytöstä uudelleen.

Kolmannen osapuolen evästeet

Tämä verkkosivusto käyttää Google Analyticsia keräämään anonyymejä tietoja, kuten sivuston kävijämäärä ja suosituimmat sivut.

Tämän evästeen pitäminen käytössä auttaa meitä parantamaan verkkosivustoamme.