Nuoren jääkiekkoilijan vanhemmat ottivat minuun yhteyttä ja kyselivät mikä Bemerin rooli voisi olla tavoitteellisessa urheilussa.
Keskustelimme aiheesta ja kerroin kuinka toimiva verenkierto vaikuttaisi palautumiseen. Aineenvaihduntatuotteiden poiskuljetus olisi tehokkaampaa ja toimiva verenkierto antaisi keholle myös paremman mahdollisuuden rentoutua uneen kovan urheilusuorituksen jälkeen.
Kerroin myös kuinka toimiva verenkierto voisi vaikuttaa lihasten rasituskestävyyteen, kun hapen ja ravintoaineiden kuljetus olisi optimaalista koko urheilusuorituksen ajan.
Tietysti myös, kun kyseessä oli jääkiekko, niin isommista kontakteista aiheutuvat kolhut ja vammat hoituisivat paremmin Bemerin avulla.
Hiukan epäillen kaikkea tätä kuitenkin tilasivat laitteen kotiin. Arvostin tätä suuresti, että antoivat Bemerille mahdollisuuden.
Laite saapui heille joululomalla 2022. Kävin opastamassa laitteen käytön ja perehdyimme aiheeseen paremmin.
Koko perhe alkoi käyttämään Bemeriä ohjeiden mukaisesti.
He ostivat Bemer-setin varta vasten jääkiekkoilija nuoren takia. Kyseinen nuori opiskeli jo tässä vaiheessa muualla, niin laite lähtikin joululoman päätteeksi nuoren mukana.
Nuorella oli käytössään myös Oura-sormus, ja siitä huomasivat nopeasti unien paranemisen.
Lisäksi hän kommentoi minulle kuinka kovien treenien jälkeistä lihaskipua ei ollut enää tullut voimakkaana:
”olo ei ollutkaan ihan piesty kovien treenien jälkeen”.
Valmentaja oli myös huomannut liikkuvuuden paranemisen, joka jääkiekko maalivahdille on erityisen tärkeää ja suorituskestävyys oli parantunut.
Kestävyys oli myös ollut hänelle yksi iso haaste senkin takia, kun kyseisellä urheilijalla on epilepsia, johon käytettävä lääke vaikuttaa aineenvaihduntaan heikentävästi.
Bemerin tuomalla tuella saatiin kehon verenkierto ja aineenvaihdunta paremmaksi ja keho toimivammaksi.
Yksi suurin saavutus hänen kohdallaan onkin ollut se, että sen jälkeen, kun laite joulukuussa 2022 saapui ja hoidot alkoivat, yhtään epilepsia kohtausta ei ole tullut!
Mikä tähän voisi olla syynä?
Epilepsiakohtausta provosoi huono palautuminen, huonot yöunet ja siihen yhdistetty suuri päiväaikainen rasitus.
Bemerin myötä uni ja palautuminen parani, kun verenkierto tuki näitä prosesseja. Keho, mukaan lukien aivot, pääsi lepäämään ja sen myötä kohtauksia ei olekaan tullut.
Aivan mielettömän suuri asia!
Hän sai ajokortinkin kuten muut ikäisensä eikä epilepsia ollut tässä esteenä. Eli kokonaishyöty on ollut kaikkiaan aivan valtava!
Laite tosiaan kulkee koko ajan kyseisen urheilijan mukana. Kotona käydessä vanhemmatkin ottavat hoitoja ja ovat itsekin saaneet apuja mm. nilkan nyrjähdyksiin, flunssaan yms.
He ovatkin sanoneet, että ostavat kyllä itselleen omankin laitteen vielä jonain päivänä niin saa hoitoja jatkuvasti.
Nyt kuitenkin ollut pääasia, että tavoitteellisesti urheileva nuori on saanut itselleen vahvan tuen menestymisen tueksi.
Täältä näet lisää asiakkaideni Bemer-hoitokokemuksia.
Jos arvelet, että Bemer-hoito voisi auttaa sinuakin vaikeasti paranevan haavan kanssa, niin lue lisää ja ota rohkeasti yhteyttä minuun!