Asiakastarina: Jatkuva palelu ja jalkojen kylmyys hävisi Bemer-hoidon avulla

Asiakas kärsi palelusta jopa kesäisin, saati sitten talvella. Muutaman Bemer-hoitokerran jälkeen hän huomasi, kuinka palelu oli vähentynyt erityisesti jaloissa. Asiakas tilasi oman laitteen ja pian huomasi säännöllisten hoitojen vakiintuessa kylmyyden ja palelun hävinneen kokonaan.

Jatkuva palelu, kylmät jalat ja jalkapöydän kipu hävisi Bemer-hoitokertojen myötä

Iäkkäämpi pariskunta otti minuun yhteyttä. He olivat kuulleet jo useammasta suunnasta hyviä kokemuksia Bemer-hoitojen hyödyistä. He halusivat itsekin tutustua hoitoon paremmin.

Toisella heistä oli myös perussairaus, joka hankaloitti kehon toimintoja mm. hapettumista.

Ongelmina olivat mm. palelu myös kesäisin, saati sitten talvella. Mikään lämmin vaate ja kerrospukeutuminen ei ollut tuonut riittävää apua. Toisella heistä oli myös kovaa jalkapöydän kipua, joka pahimmillaan esti kävelyn.

Nopea helpotus paleluun ja muihin vaivoihin

He kävivät tykönäni hoidoissa kahdesti viikossa ja jo muutaman hoitokerran jälkeen oli huomattavissa palelun helpottaminen ja myös jalkapöydän kipujen poistuminen. 

Sopivasti kesäkin kääntyi syksyksi ja ilmat viilenivät, niin tätä kehon oman lämmitysjärjestelmän, eli verenkierron, aktivoitumista todella toivottiin. Se myös saatiin.

Totesivat yhdessätuumin: ”Mahtava olo kun ei palele!” 

He tilasivatkin oman laitteen itselleen, kun olivat noin kolme viikkoa käyneet tykönäni. Tämä helpottaisi hoitojen ottamista useammin ja säännöllisesti.

Laitteiston saavuttua kotiin opastin laitteen käytön ja he raportoivat minulle jo parin päivän käyttämisen jälkeen, että nukkuminenkin oli rauhottunut ja nyt pystyi nukkumaan levollisemmin koko yön.

8 minuutin perushoito tärkeintä Bemer-hoidossa

Lisää hyötyjä seurasi, kun kehossa pitkään piinanneet haavaumatkin alkoivat umpeutua, kun käytössä oli  vain perushoito 8 minuuttia. 

Tämä on myös hyvä esimerkki siitä, että perushoito on se tärkein ja vaikuttaa todella tehokkaasti koko kehoon. Juuri siellä, missä suurimmat ongelmat ovat.

He jatkoivat tyytyväisinä päivittäisiä hoitoja kotonaan, päivittäin, ilman stressiä ajanvarauksista tai kulkemisista vastaanotolla.

He investoivat molempien terveyteen ja toimintakykyyn pitkälle tulevaisuuteen.

Kiinnostaisiko kuulla lisää Bemer-hoitokokemuksia?

Täältä näet lisää asiakkaideni Bemer-hoitokokemuksia.

Jos arvelet, että Bemer-hoito voisi auttaa sinuakin vaikeasti paranevan haavan kanssa, niin lue lisää ja ota rohkeasti yhteyttä minuun

Asiakkaideni kokemuksia Bemer-hoidosta.
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.

Välttämättömät evästeet

Voidaksemme tallentaa evästeasetukset, välttämättömät evästeet on oltava käytössä.

Jos poistat vättämättömät evästeet käytöstä, emme voi tallentaa asetuksiasi. Tämä tarkoittaa, että joka kerta kun vierailet tällä verkkosivustolla, sinun on otettava evästeet käyttöön tai poistettava ne käytöstä uudelleen.

Kolmannen osapuolen evästeet

Tämä verkkosivusto käyttää Google Analyticsia keräämään anonyymejä tietoja, kuten sivuston kävijämäärä ja suosituimmat sivut.

Tämän evästeen pitäminen käytössä auttaa meitä parantamaan verkkosivustoamme.