Asiakastarina: Uniongelmaan merkittävä apu Bemer-laitteella

Asiakkaani kärsi pitkäaikaisen stressin tuomista uniongelmista ja kerrottuani Bemeristä, hän kiinnostui siitä välittömästi. Kahdeksan viikon kokeilun myötä hän päätyikin lunastamaan laitteen omaksi, koska tunsi vireystilassaan merkittävän muutoksen. Tämän vahvisti myös hänen Oura-sormuksen data, josta kuvat liitteenä.

Pitkäaikaiseen uniongelmaan apu omasta Bemer-laitteesta

Asiakkaani kärsi vakavan sairauden läpikäymisen jälkeisestä pitkäaikaisesta stressistä ja sen tuomista uniongelmista. 

Satuimme olemaan yhdessä projektissa samaan aikaan mukana ja tutustuimme toisiimme. Hän otti minuun yhteyttä ja kysyi, olisiko minulla mitään ideaa, mikä voisi häntä auttaa. 

Kerroin lyhyesti Bemer-hoidosta viestillä ja varasimme hänelle ajan. Käytyään kerran Bemer-hoidossa juttelimme aiheesta enemmän ja hän halusi heti Bemer-laitteen 8 viikon ajaksi kokeilukäyttöön.

Bemer-laite heti koekäyttöön uniongelmien parantamiseksi

Lähtökohtaisesti hän ajatteli että ”otanpa hoitoja 8 viikkoa ja palautan laitteen takaisin, koska onhan se nyt melko hintava”.

Hän huomasi kuitenkin, että ottaessaan 8 minuutin Bemer-hoitoja kahdesti päivässä, olotila alkoi nopeasti kohenemaan.

Yleensähän me ihmiset epäilemme tällaisia vaikutuksia ja mietimme, että onkohan tämä nyt kuvitelmaa, vai mitä. Niin myös hänkin mietti, että kuvitteleeko vain että olo on parempi.

Onneksi hänellä on käytössä Oura-sormus, joka seuraa hyvin unta ja palautumista. Tämä data, mitä Oura-sovellus näytti, oli vahvistus hänelle positiivisista muutoksista kehossa.

Hän lähetti ne myös minulle ja näkyyhän niistä todella selvästi, milloin Bemer-laite saapui taloon.

Helmikuussa 2021.

Tämäasiakas sai uniongelmaan merkittävää apua Bemer-hoidolla.

Tämän tajuamisen jälkeen hän sanoi minulle puhelimessa:

Minä todella ajattelin, että käytän tätä laitetta vain sen 8 viikkoa. Nyt en todellakaan aio tätä luovuttaa pois! Pitää vain nyt alkaa miettiä miten järjestän rahat, jotta voin maksaa laitteesta loput.

Hän järjesti raha-asiat niin, että laite sai jäädä hänelle. 

Näin hän sai myös lunastettua itselleen ja koko perheelleen pitkäaikaisen tuen omaan hyvinvointiin, koska Bemer-laitteiston vähimmäiskäyttöiäksi valmistaja lupaa 10 vuotta. Todellisuudessa ihmisillä on päivittäisessä käytössä paljon vanhempiakin Bemer-laitteita. 

Eli kyse on erittäin pitkäaikaisesta investoinnista omaan terveyteen.

INFO :
Bemer-laitteistonhan saa kokeiluun 8 viikon ajaksi, kun maksaa kokeiluajan hinnan ja toimituskulut. Kokeilun lopussa asiakas päättää itse, haluaako pitää laitteen ja tällöin jo maksettu kokeiluajan maksu vähennetään loppusummasta. Lue täältä lisää Bemer-laitteista!

Jos kiinnostuit Bemer-laitteista, niin ota rohkeasti minuun yhteyttä, niin kerron lisätietoja.

Kiinnostaisiko kuulla lisää Bemer-hoitokokemuksia?

Täältä näet lisää asiakkaideni Bemer-hoitokokemuksia.

Jos arvelet, että Bemer-hoito voisi auttaa sinuakin vaikeasti paranevan haavan kanssa, niin lue lisää ja ota rohkeasti yhteyttä minuun

Asiakkaideni kokemuksia Bemer-hoidosta.
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.

Välttämättömät evästeet

Voidaksemme tallentaa evästeasetukset, välttämättömät evästeet on oltava käytössä.

Jos poistat vättämättömät evästeet käytöstä, emme voi tallentaa asetuksiasi. Tämä tarkoittaa, että joka kerta kun vierailet tällä verkkosivustolla, sinun on otettava evästeet käyttöön tai poistettava ne käytöstä uudelleen.

Kolmannen osapuolen evästeet

Tämä verkkosivusto käyttää Google Analyticsia keräämään anonyymejä tietoja, kuten sivuston kävijämäärä ja suosituimmat sivut.

Tämän evästeen pitäminen käytössä auttaa meitä parantamaan verkkosivustoamme.